Welcome
Euroopassa on EU:n päästökaupan myötä alkamassa todellinen bioenergiabuumi. Kiinnostus erityisesti puuenergiaan on lisääntynyt syksyn aikana, mikä näkyy sekä suomalaisen osaamisen että metsätyökoneiden kysynnän kasvuna. Metsävaltaisten maiden rinnalla puuenergiaa haluavat kehittää sellaisetkin niukkojen metsävarojen maat, kuten Skotlanti ja Islanti.
Puulämpöä EU:n pohjoisille alueille
Northern WoodHeat -hankkeessa Skotlanti ja Islanti aikovat lisätä bioenergian käyttöä Pohjois-Karjalassa tehdyn kehitystyön avulla. Maakunta on Euroopan johtava puuenergian hyödyntäjä ja metsäntutkimuksen keskus sekä maailman merkittävin metsätyökoneiden ja varaavien tulisijojen valmistaja.
Skotlannissa ja Islannissa on nopeasti kasvavia mutta vähän käytettyjä metsävaroja. Hankkeessa näihin maihin rakennetaan toimitusketjuja, jotka varmistavat puuenergian hankinnan erikokoisille lämpölaitoksille. Suomalaiset kehittävät samalla metsäenergian käytön edistämiseen tähtääviä kansainvälisiä konsultointi- ja koulutustuotteita.
Northern Wood Heat -hanketta rahoittaa EU:n Pohjoisten periferioitten Interreg-ohjelma. Hankkeen kokonaisbudjetti on lähes kaksi miljoonaa euroa, josta pohjoiskarjalaisten toimijoiden osuus on noin 550 000 euroa. Kolmivuotista hanketta koordinoi Highland Birchwoods -kehitysyhtiö Skotlannista, ja Suomen osuutta vetää Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskus. Kansallisen rahoituksen hankkeelle on myöntänyt sisäasiainministeriö.
Keskeiset suomalaiset toimijat hankkeessa ovat Metsäntutkimuslaitoksen lisäksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Joensuun Seudun Kehittämiskeskus JOSEK Oy.
Links:
www.metla.fi
www.josek.fi
www.ncp.fi
Click on the flags below to find out more information about Northern Woodheat in these countries.

For more information about Northern WoodHeat, the website updates or woodfuel use in general contact:
The Project Manager,
Highland Birchwoods,
Littleburn Road,
Munlochy IV8 8NN |
 |
Email: info@northernwoodheat.net
| News | Events | Publications | About the Project |
| About the Partners | Message Board |Links | Home |
Site development by Merkinch Technology Centre. © Copyright Northern Woodheat 2005.